Kaksi eeposta

Kulttuurilla ymmärretään ajallista tilaa, jossa arvot, traditiot, uskomukset ja tieto ovat historiallisen kehityksen tulosta. Kirjallisuus kuvaa kulttuuria, mutta on myös osa eri aikakausien ja kansakuntienkin itseymmärrystä.

Siksi erityisesti vuonna 2025 on mitä mainioin idea rikastuttaa ajattelua Venäjästä teoksilla, joilla on molemmat yllä mainitut ominaisuudet: ne kuvaavat venäläistä kulttuuria, mutta ovat saaneet merkityksen venäläisessä itseymmärryksessä.

Mihail Solohovin (1905 - 1984) Hiljaa virraa Donin luin Juhani Konkan suomennoksena. Konkka oli täysin kaksikielinen, joten hänen suomennoksensa ulottuu alkutekstiin erinomaisesti. 

Leo Tolstoin (1828 - 1910) Sota ja rauha -teos on suomennettu neljästi, ja itse luin teoksen renessanssihenkilö J. A. Hollon suomennoksena. Molempien suomennosten kieliasu oli koristeellinen ja vanhahko, mutta toimi hyvin suhteessa alkuteosten tekstiin.

Hiljaa virtaa Don

Mihail Solohovin romaani Hiljaa virtaa Don (kirj. 1925–1940) on eeppinen kuvaus Venäjän kasakoiden elämästä ensimmäisen maailmansodan, Venäjän vallankumouksen ja sisällissodan aikana. Sen pääsanoma liittyy yksilön kohtalon ja historian voimakkaiden mullistusten ristiriitaan.

Hiljaa virtaa Don kuvaa kasakkayhteisön vaiheita Veshenskajan (Rostovin alue) liepeillä. Paikka on sama, jossa kirjailija asui nuoruutensa, ja johon hän palasi eläkepäivinään.

Romaani käsittelee erityisesti kasakoiden identiteettiä ja heidän asemaansa muuttuvassa yhteiskunnassa. Päähenkilö, Grigori Melekhov, kamppailee henkilökohtaisten tunteidensa ja poliittisten realiteettien välillä, mikä kuvastaa laajempaa kasakkayhteisön hajoamista ja tragediaa. Teos ei yksiselitteisesti tue mitään poliittista ryhmää, vaan näyttää sodan ja vallankumouksen aiheuttaman inhimillisen kärsimyksen.

Keskeisiä teemoja ovat rakkaus ja velvollisuus, uskollisuus ja petos sekä yksilön vapauden ja historian voiman välinen ristiriita. Romaani antaa realistisen ja vivahteikkaan kuvan siitä, kuinka tavalliset ihmiset joutuvat suurten yhteiskunnallisten murrosten pyörteisiin ilman, että heillä on todellista mahdollisuutta vaikuttaa kohtaloonsa.

Teos kuuluu niihin kirjallisuuden klassikoihin, jotka on luettava lause kerrallaan, jottei putoa kärryiltä. Vaikka kyse on kasakoista, ovat teoksessa kuvatut sosiaaliset suhteet, tapa käyttää kieltä, raakuus, julmuus ja lämpö, arvostukset ja elämänmeno sellaisia, kuin ne ovat koko agraarin itälaavilaisen kulttuurin alueella. Tiedän tekeväni edellisessä raa'an yleistyksen, koska teoksen keskiössä ovat kasakat eivätkä esim. tavan viljelijät, mutta teen sen silti.

Tämä blogiteksti on aivan liian tiivis, jotta siinä voisi käsitellä kasakkakulttuuria tai kasakoiden suhdetta vaikkapa venäläisiin tai ukrainalaisiin (joista molemmat ovat myös ottaneet kasakkakulttuurista itselleen, muodostaessaan omaa entiteettiään). Wikipediassa on pari ihan hyvää artikkelia kasakoista yleensä  ja Donin kasakoista erityisesti.

Lyhyesti voidaan sanoa, että kasakat ovat olleet tekemisissä Puolan (ml. nykyinen läntinen Ukraina), Venäjän sekä Ottomaanien valtakunnan ja (Krimin) tataareiden kanssa. Suhteet ovat vaihdelleet eri historiallisissa tilanteissa.

Harvoin on vanhan Venäjän lakkautumisesta, vallankumouksesta ja Neuvostoliiton synnystä kirjoitettu näin maanläheisesti. Historialliset tapahtumat kehystävät kertomusta, olematta kuitenkaan sen keskipisteenä. Fokus on ihmisen halussa elää vapaasti hankalassa maailmassa, ja elää sellaista elämäntapaa, jonka kokee oikeaksi.

Vaikka Solohov (tai kuka kirjoittamiseen lopulta osallistuikaan) kirjoitti teossarjaa aikana, jolloin sosialistinen realismi kanonisoitiin Neuvostoliitossa, on teos hämmästyttävällä tavalla sen propagandasta vapaa. Luen teosta Solohovin rakkaudentunnistuksena kadonneelle aikakaudelle ja Donin alueen luonnonympäristölle. Koska Solohov meritoitui Neuvostoliiton kulttuurieliitissä, täytyy olla niin, että myös Josif Stalin - omaa nuoruuttaan vasten - löysi kuvauksesta jotakin itselleen kodikasta.

Don todellakin virtaa hyvin hitaasti. Arjen pienet tapaukset täyttävät sivut, ja taustalla historialliset tapahtumat etenevät vitkaan. Oikeassakin elämässä Don on hidas: tavallisesti noin 70 % virtaamasta saadaan kevätkaudella, muulloin joki virtaa sitä hitaammin. Joki on yläjuoksultaan jäässä marraskuusta huhtikuun puoliväliin, alajuoksulla joulukuusta maaliskuun lopulle. Se saa alkunsa Tulasta, Moskovan kaakkoispuolelta ja virrattuaan 1870 kilometrin matkan laskee lopulta Asovanmereen.

Teosta lukiessa syntyy jatkuvasti konnotaatioita nykyaikaan. Esimerkiksi kysymykseen siitä, miksi kansat tai kulttuurit ovat tai eivät ole pystyneet päättämään itse omista kohtaloistaan. Ukrainan (jonka Donbassin alue liittyy suoraan myös tämän teoksen tapahtuma-alueeseen) olemassaoloa Venäjä ei henkisesti tunnusta, koska tämä suhde on kytketty Venäjän omaan olemassaoloon. Siitä on meneillään olevassa Ukrainan sodassa pohjimmiltaan kyse.

Kasakoita on ehkä n. 150 000. Kasakat liittyvät Puolan vaikutuksen ohella vahvasti myös Ukrainan valtion itseymmärrykseen. Siitä kiinnostuneille löytyy netistä mm. Yalen yliopiston professori Timothy Snyderin luento.

Mielenkiintoista on, että Solohov tekee teoksessaan selvän eron (Donin) kasakoiden, venäläisten ja ukrainalaisten välille. Tähän liittyy kuitenkin anekdootti tupsusta.

Venäjän kielen ukrainalaisia kuvaava etno-haukkumasana "hohol" tarkoittaa juurikin tupsua. Tupsun myös Solohov liittää teoksessaan ukrainalaisiin. Suomentaja käyttää rinnakkain termejä "tupsupää" ja "ukrainalainen"; olisi mielenkiintoista tietää, mikä termi löytyy alkuteoksesta. Tämä "tshub" (vrt. suomen kielen sana "tupsu", ruotsiksi "tofs", "tufs") oli kuitenkin myös (ainakin eräiden) kasakoiden käyttämä hiustyyli, ja tänään sitä käyttämällä voidaan osoittaa tukea Ukrainalle. Tupsu on nykyvenäjäksi "kito4ka" ja ukrainaksi "kititsija".

"Hohol" hiustupsua tarkoittaen on nykyvenäjässä jo vanhentunut. Suuri osa venäläisistä ei spontaanisti osaisi tänään kertoa sen alkuperäistä merkitystä. Nykytermi samalle hiustupsulle on siis "tshub". Sen sijaan "hoholin" diminuitiivi, "hoholok", tarkoittaa edelleen mm. kukon helttaa, laajemmin lintujen tai eläinten höyhen- ja karvatupsuja päässä. Hieman infantiilisti se voi toki tarkoittaa myös vaikapa Tintti-tyylistä histyyliä ihmisellä.

Kulttuurit siis ottavat ja omivat toisiltaan - se nykyajan woke-kiihkoilijoille tiedoksi. Kulttuuriset rajat häilyvät, niiden piirteet sekoittuvat, ja käsitteitä käytetään uudelleen ja alkuperäisen rinnalla muodostettaessa uusia kulttuurisia kokonaisuuksia. Se ei tietenkään poista kulttuurin vallankäyttöön liittyviä aspekteja mihinkään - pikemminkin päin vastoin.

Annan puheenvuoron Solohoville:

"Varhain keväällä, kun lumi on lähtenyt ja talven aikana maata vasten painunut heinä kuivunut, arolla alkavat keväiset kulopalot. Laajoina virtoina etenee tuulen ajama tuli, se nielee ahnaasti kuivan tähkäheinän, paiskautuu korkeasta ohdakkeenvarresta toiseen, liukuu marunan ruskeilla latvoilla, levittäytyy alanteisiin ... Ja vielä kauan myöhemmin haisee arolla kuumuudesta halkeilleen maan kitkerä käry. Ympärillä viheriöi iloisesti nuori ruoho, sen yläpuolella sinisellä taivaalla laulavat lukemattomat leivoset, mehevässä ruohikossa laiduntautuvat muuttohanhet, trapit rakentelevat pesiään kesän varalta. Mutta siellä, missä kulovalkea on vieraillut, maa paistaa mustana, kuolleena ja paljaana. Linnut eivät siellä pesi, petoeläin kiertää sen kaukaa, ainoastaan tuuli, siivekäs ja nopea, kiitää sen yli ja kuljettaa kauas sinisenharmaata tuhkaa ja silmiä kirpaisevaa mustaa pölyä.

Yhtä mustaksi kuin kulovalkeiden polttama aro oli käynyt Grigorin elämä. Hän oli menettänyt kaiken, mikä oli ollut hänelle kalleinta. Säälimätön kuolema oli riistänyt, rikkonut kaiken. Vain lapset olivat enää jäljellä. Hän itse takertui kouristuksenomaisesti elämään, aivan kuin sillä olisi ollut murskautuneenakin jotakin arvoa niin hänelle itselleen kuin toisille."

Merkittävää on, ettei teoksissa ole yhtään positiivista bolševikkihahmoa, vaikka Solohov joutui taiteilemaan Josif Stalinin aikakauden sosialistisen realismin vaateiden kanssa, johon taiteilijat pakotettiin täysin vuodesta 1932 alkaen. Hiljaa virtaa Don poikkeaa valtavirrasta, koska julkaisu ehdittiin aloittaa vähän ennen tuota ajankohtaa, ja Solohov kuvasi tapahtumia ja seutuja, joissa hän oli suuren osan elämäänsä elänyt.

Vakaumukseltaan Solohov oli toki kommunisti. Hän liittyi kommunistiseen puolueeseen vuonna 1922 ja pysyi sille uskollisena koko uransa. Hän oli Neuvostoliiton kirjailijaliiton toimielimissä vuodesta 1934 ja vuodesta 1936 maan korkeimman neuvoston jäsen. Hänestä tuli maan tiedeakatemian jäsen v. 1939. Solohov valittiin Neuvostoliiton keskuskomiteaan vuonna 1961. Solohov palkittiin sekä Leninin että Stalinin palkinnolla, mutta sai myös Nobelin kirjallisuuspalkinnon v. 1965.

 

Sota ja rauha

Sota ja rauha on Leo Tolstoin monumentaalinen historiallinen romaani (kirj. 1863 - 1868), joka kuvaa Napoleonia vastaan käytyjä sotia (1805–1812) ja niiden vaikutuksia Venäjän yhteiskuntaan. Romaani seuraa useiden aristokraattisten perheiden – erityisesti Bolkonskien, Rostovien ja Bezuhovien – vaiheita sotatantereella ja rauhan aikana.

Keskeisiä teemoja ovat sotilaallinen strategia, historian ja yksilön suhde, kohtalon ja vapaan tahdon kysymykset sekä rakkauden, perhesiteiden ja henkilökohtaisen kasvun merkitys. Tolstoi yhdistää fiktiivisen kerronnan filosofisiin pohdintoihin, tarjoten samalla realistisen ja yksityiskohtaisen kuvan aikakauden Venäjästä.

Kuten laaturomaanissa, teoksessa on useita tasoja. Itse hahmotin seuraavat:

1. Aateliin kuuluvan väen elämäntapa sekä moraalifilosofiset pohdiskelut arkisen juonittelun ja tyhjänpäiväisen elämän rinnalla.

2. Sotatapahtumien maantieteellisesti tarkka kuvaus. Tolstoin teosta pidetään jopa historiallisena dokumentaationa Napoleonin Venäjän sotaretkestä sekä venäläisten vaikuttimista sen aikana. Sotatapahtumien maantieteellinen kuvaus on paikoin hämmästyttävä. 

3. Tutkistelu tapahtumien syistä ja seurauksista sekä ajalliseen muutokseen vaikuttavista tekijöistä. Historianfilosofia (historianfilosofia on filosofian osa-alue, joka tutkii historiatieteen metodologiaa, erityispiirteitä sekä historiallisen selittämisen ja ymmärtämisen luonnetta). Romaanin taitekohdissa Tolstoi pohtii näitä kysymyksiä, ja niiden kautta tapahtuu myös teoksen loppuyhteenveto.

Annetaan tässä Tolstoin itse puhua:

"Pariisissa syntyy vuonna 1789 kuohuntaa, se kasvaa, leviää ja ilmenee kansojen liikkeenä lännestä itään. Tämä liike suuntautuu muutamia kertoja itään päin, törmää yhteen vastakkaisen, idästä länteen päin suuntautuvan liikkeen kanssa, saavuttaa vuonna 1812 äärimmäisen rajansa - Moskovan, ja sitten tapahtuu merkillisen symmetrisesti vastakkaisliike idästä länteen, houkutellen mukaansa välillä olevat kansat aivan samoin kuin tapahtui ensimmäisessäkin liikkeessä. Vastakkaisliike saavuttaa liikkeen läntisen lähtökohdan - Pariisin, ja lakkaa."

4. Taustalla näkyy Tolstoin oman ajattelun muutos. Venäläisen kansan yksinkertainen elämä ja siihen kuuluvat hahmot esitetään huolettomassa, idealisoidussa valossa, pelikuvana sodalle ja sen johtajien sattumanvaraisille motiiveille. Aateli jää saamattomana inhimillisen epävarmojen johtajiensa ja idealisoidun kansan väliin. Rahvaalla on keskeinen osansa historiallisen muutoksen tekijänä.

Sota ja rauha heijastaa Leo Tolstoin filosofiaa monin tavoin, vaikka teos onkin kirjoitettu ennen hänen radikaalimpaa henkistä murrostaan. Romaani sisältää kuitenkin jo monia hänen myöhemmän ajattelunsa ydinteemoja. 

Tolstoi kyseenalaistaa suurmiesten ja valtioiden vaikutuksen historian kulkuun. Historia tapahtuu jotenkin deterministisesti, ja yksilöiden vaikutus muutokseen oli hänen asemastaan riippumatta pieni. Tolstoi esittää, että historia ei muovaudu yksittäisten johtajien, kuten Napoleonin tai keisari Aleksanterin, päätöksistä vaan lukemattomien yksilöiden toimista ja olosuhteiden summasta. Ajattelu liittyy Tolstoin myöhempään näkemykseen siitä, että maailma muuttuu yksilöllisen moraalisen kasvun kautta, ei vallankäytön keinoin.

Tolstoi kirjoittaa:

"Jos tarkastelemme yhtä ihmistä ajatellen, ettei hän ole missään suhteessa kaikkeen häntä ympäröivään, hänen jokainen tekonsa näyttää meistä vapaalta. Mutta jos näemme hänen olevan edes jossakin suhteessa siihen, mitä on hänen ympärillään, jos näemme hänen suhteensa johonkin, mihin hyvänsä, ihmiseen, joka keskustelee hänen kanssaan, kirjaan, jota hän lukee, työhön, jota hän tekee, vain ilmaan, joka häntä ympäröi, tai vain valoon, joka virtaa häntä ympäröiville esineille, näemme, että jokainen näistä seikoista vaikuttaa häneen ja ohjaa ainakin joltain puolelta hänen toimintaansa. Ja sikäli kun näemme näitä vaikutuksia, hänen vapautensa määrä käsityksessämme vähenee ja häntä vallitsevan välttämättömyyden määrä suurenee".

Sodan ja väkivallan kritiikki on teoksessa läsnä mm. tarkan sodan kuvauksen kautta. Sota ja rauha kuvaa sodan kaoottisuutta ja mielettömyyttä, tuoden esiin sotilaiden ja siviilien kärsimyksen. Sotakuvaukset eivät romantisoi taistelua, vaan korostavat sen järjettömyyttä ja satunnaisuutta. 

Ajoittain mieleen hiipii ajatus, että Tolstoi ironisoi "suurten sotapäälliköiden" taktisia ja strategisia suunnitelmia, jotka eivät ikinä toteudu. Sotapäällikkö Mihail Kutuzov on valtavirrasta poikkeava hahmo; ikään kuin hän ymmärtäisi sen, ettei sodan orgaanista luonnetta voi ohjata. Kuvaus ennakoi Tolstoin pasifistista ajattelua ja hänen myöhempää ehdotonta väkivallattomuuden oppiaan.

Aateliset hahmot, kuten Pierre Bezuhov ja ruhtinas Andrei Bolkonski, kokevat sisäisen ristiriidan yläluokkaisen asemansa ja aidon elämän merkityksen välillä. 

Leo Tolstoin suhde kansaan oli monisyinen ja kehittyi hänen elämänsä aikana merkittävästi. Nuoruudessaan ja uransa alkupuolella Tolstoi kuului Venäjän aristokratiaan ja kuvasi pääasiassa aateliston elämää. Vähitellen hän alkoi kuitenkin ihailla ja puolustaa tavallista kansaa, erityisesti talonpoikia, joita hän piti moraalisesti ja hengellisesti ylivertaisina verrattuna dekadenttiin ylimystöön.

Tolstoi arvosti kansan yksinkertaista elämäntapaa, työtä ja uskonnollista vakaumusta. Hän pyrki itse elämään vaatimattomammin ja omaksui kristillisen anarkismin suuntaisia ajatuksia, joissa hän korosti väkivallattomuutta, lähimmäisenrakkautta ja vallan kyseenalaistamista. Hän myös opetti talonpoikia ja pyrki parantamaan heidän asemaansa.

Samalla Tolstoi ei idealisoinut kansaa täysin kritiikittömästi. Hän ymmärsi kansan rajoitukset, kuten tietämättömyyden ja taikauskon, mutta katsoi, että juuri koulutus ja moraalinen uudistuminen voisivat nostaa koko yhteiskuntaa. Hänen suhteensa Venäjän keisarilliseen hallintoon ja ortodoksiseen kirkkoon kiristyi ajan myötä, ja hän joutui lopulta kirkonkiroukseen. Tästä huolimatta hänen vaikutuksensa kansan keskuudessa säilyi vahvana, ja monet pitivät häntä moraalisena esikuvana.

Kuitenkin päähenkilöt, erityisesti Pierre ja ruhtinas Andrei, käyvät läpi henkisen muutoksen. He etsivät elämän tarkoitusta ja luopuvat turhamaisuudesta, vallanhimosta ja materialismista. Pierre löytää merkityksen ja rauhan vasta vankeutensa ja yksinkertaisten sotilaiden parissa viettämänsä ajan jälkeen. Tämä kuvastaa Tolstoin myöhempää ajatusta, että todellinen onnellisuus ja viisaus löytyvät moraalisesta itsekasvatuksesta ja lähimmäisenrakkaudesta.

Kristinuskon teemat ovat Sodassa ja rauhassa vahvasti läsnä, mutta Tolstoi suhtautuu skeptisesti kirkon instituutioihin ja muodollisiin rituaaleihin. Tolstoi korostaa aidon, henkilökohtaisen uskon ja hyvän elämän merkitystä byrokraattisen uskonnollisuuden sijaan, mikä ennakoi hänen myöhempää kristillistä anarkismiaan.

Sotaa ja rauhaa ei vielä voida pitää Tolstoin myöhemmän filosofian huipentumana, vaan pikemminkin matkana sitä kohti. Tolstoilainen filosofia perustui humanismiin, moraaliseen uudistukseen ja yksinkertaiseen elämään. Hänen ajattelunsa kehittyi erityisesti myöhemmällä iällä, kun Tolstoi etääntyi aristokraattisesta taustastaan ja alkoi etsiä syvempää totuutta uskonnosta, yhteiskunnasta ja ihmisyydestä. 

Tolstoin filosofian pääkohdat voi tiivistää seuraavasti:

1. Väkivallattomuus ja pasifismi. Tolstoi uskoi ehdottomaan väkivallattomuuteen ja vastusti sotaa, kuolemanrangaistusta ja valtion väkivaltakoneistoa. Hänen ajatuksensa vaikuttivat myöhemmin pasifistisiin liikkeisiin ja hahmoihin, kuten Mahatma Gandhiin.

2. Kristillinen anarkismi ja yksilön moraalinen vastuu. Tolstoi torjui perinteisen kirkollisen kristinuskon ja pyrki palaamaan Jeesuksen opetusten alkuperäiseen ytimeen: lähimmäisenrakkauteen, anteeksiantoon ja yksinkertaiseen elämään. Hän kritisoi kirkkoa ja valtioita vallankäytöstä ja instituutioista, jotka hänen mielestään vääristivät aidon kristillisen rakkauden ja moraalin.

3. Yksinkertainen ja omavarainen elämä. Tolstoi piti yksinkertaista, työhön ja omavaraiseen elämiseen perustuvaa elämää ihanteena ja vastusti yläluokan ylellisyyttä sekä materialismia. Hän pyrki itse elämään talonpoikien tavoin ja kannusti muita tekemään samoin.

4. Valtiojärjestelmän ja omistusoikeuden vastustaminen. Tolstoi näki valtiot väkivaltaisina ja epäoikeudenmukaisina instituutioina, jotka ylläpitävät epäluonnollista hierarkiaa. Hän kritisoi yksityisomistusta ja maanomistusta, sillä hänen mukaansa maa kuului kaikille.

5. Henkinen kehitys ja moraalinen uudistus. Tolstoi painotti henkilökohtaista henkistä kasvua, totuuden etsimistä ja eettistä elämää. Hän uskoi, että maailman parantaminen alkaa yksilön omasta moraalisesta kehityksestä.