Kuva: Kazanin kreml (2020).
Itä-Suomen yliopiston yleisen historian professori Jukka Korpela on kirjoittanut Idäntutkimus -julkaisusarjaan mainion artikkelin Tuhatvuotinen korruptio ja Venäjä. Kyseinen julkaisu on harvoja Venäjää syvällisemmin käsitteleviä lehtiä Suomessa, ja välttämätöntä lukemista kaikille Venäjän nykytilasta, yhteiskunnasta, kulttuurista ja historiasta kiinnostuneille.
Kun tarkastelee Venäjää institutonaalisten klaanien, sivistyneemmin "verkostojen" muodostamana kleptokratiana, jossa valtiojärjestys on samaan aikaan näiden verkostojen alusta ja kulissi, pääsee jäljille tällaisen järjestelmän uisein irrationaalisesta luonteesta.
Venäläisestä yhteiskunnasta elää suomalaisessa keskustelussa monia erilaisia myyttejä. Tämän hetken valtakulttuurinen ja oikeutettukin näkökulma on tarkastella Venäjää ja venäläisiä valtion harjoittaman politiikan kautta. Sille vastakkainen - usein kokeneiden Venäjän-kävijöiden näkemys - on korostaa maan mosaikkimaista luonnetta. Kumpikin näkökulma kytkeytyy ajankohtaiseen tilanteeseen. Ensimmäinen näkee venäläiset Ukrainan sotaa tukevina valtiokansalaisina. Toinen korostaa venäläisen yhteiskunnan hiljaista moniäänisyyttä ja -kulttuurisuutta ja sitä, että sota on lähinnä Kremlin projekti.
Myös venäläiset itse usein vetoavat siihen, että "Venäjää ei voi ymmärtää järjellä, siihen voi vain uskoa". Näin kirjoitti runoilija Fjodor Tjuttsev 1860-luvulla. Tällä nostalgisoidulla ajatuksella viitataan olemassa oloon idän ja lännen välissä. Historiallisesti näkökulmalle on tietenkin perusteensa.
Jo Kiovan Rus oli saanut vaikutteita varjaageilta ja Bysantista. Tsingis-kaanin jälkeen läntisimmän kaanikunnan - Kultaisen ordan - joukot puolestaan valloittivat Volgan Bulgarian ja saivat nopeasti valtaansa Rutenian aroalueet. Orda valloitti ja hävitti 1200-luvulla mm. Kiovan sekä valloitti Novgorodia ja Pihkovaa lukuun ottamatta muutkin venäläiset ruhtinaskunnat.
Kun kaksi Roomaa oli vihdoin sortunut, Moskova korotti itsensä 1500-luvulla kolmanneksi Roomaksi. Seuraavilla vuosisadoilla otettiin paljon vaikutteita lännestä. Nykyään moni Venäjän vallassa ja vallan liepeillä unelmoi kuitenkin euraasianismista, mm. äärinationalistisen Aleksandr Duginin geopoliittisesta opista, jossa tuetaan ajatusta keskitetystä valtiosta ja konservatiivisesta yhteiskunnasta.
*****
Venäjä on yhtä aikaa vallan vertikaaliin perustuva, yhtenäisen historiakuvan ja yhteinäiskulttuurin omaava maa, kuin se on mosaikkinen, monikulttuurinen ja arjessa anarkistinenkin paikka. Siksi on paikallaan muutama ajatus venäläisen nyky-yhteiskunnan sosiologiasta.
Kuva: Marsalkka Georgi Zhukovin ratsastajapatsas Moskovan Maneesiaukiolla.
Valta puuhaa omiaan ja kansa omiaan. Kansalaisyhteiskunta eli välittävä rakenne puuttuu, minkä lisäksi vaalit ovat epärehelliset vaalin alusta ääntenlaskuun saakka. Maantieteellisesti samalla alueella eletään eri elämiä, jotka eivät juuri kohtaa muutoin kuin massatiedotusvälineiden kautta. Silloin rahvas pääsee osalliseksi esim. eliitin uudenvuoden juhlinnasta omalla kotisohvallaan.
Kuva: Moskovan keskustan asunaluetta liejuisena syyspäivänä v. 1989.
Oman kulttuuripiirin puolustamiseen liittyvät tärkeimpinä ajureina myytit toisesta maailmansodasta, käsitys ortodoksisesta uskosta sekä nykyisen hallinnon 2000-luvulla rakentama uusnationalistinen ja imperialistinen russkij mir -ideologia. Suuri yleistys siitä, mitä valtakulttuuri on, sallii paljonkin kulttuurista ja uskonnollista mosaikkisuutta - kunhan se ei muutu politiikaksi, eli haasta ideologisoitua valtakulttuuria. Pahinta on läntinen (vasta)kulttuuri, koska se usein korostaa yksilön omia valintoja kollektiivisten arvojen, uskomusten ja tapojen sijaan.
Ajattelemme lännessä toimivamme Venäjän valtion toimenpiteitä vastaan, mutta Venäjällä, em. syystä, asetelma on helppoa kääntää toiminnaksi venäläistä kulttuuria ja ihmisiä vastaan. Siksi "neuvostovastainen" -käsitteestä tietoisesti jalostettu termi "russofobinen" uppoaa väkeen kuin kuuma veitsi voihin.
Edellä kuvatussa on oleellinen ero ajatukseen länsimaisesta kansallisvaltiosta, joka on samalla oikeusvaltio. Juuri siksi venäläisten oli vaikea ymmärtää esim. EU:n asettamia matkustusrajoituksia. Moni Venäjällä ei, neidän näkökulmastamme absurdisti, koe olevansa osallinen valtion toimiin (koska eivät voi vaikuttaa vallan tekemisiin), vaikka samalla kannattavat sotaa (koska Ukraina kuuluu heidän mielestään venäläiseen kulttuuripiiriin).
Kuva: Kylä jossain Mantsuriassa (2017).
Tavalliset venäläiset yhdistävät yleensä oman identiteettinsä kulttuuriin tai elämäntapaan, jota valtio varjelee. Tämän kulttuurisen ymmärryksen hallinta on massojen hallintaa, ja siis keskeinen osa eliitin ideologista toimintakenttää: "me" ja "muut". Siksi vapaata mediaa ei juuri ole, historiaa uudelleenkirjoitetaan, kouluopetusta muokataan ja perustetaan isänmaallisia järjestöjä.
"Tavalliset venäläiset" on tässä yhteydessä tarkoituksellinen yleistys. Koulutettujen ja kouluttamattomien, metropoleissa ja periferioissa asuvien, nuorten ja vanhempien erot ovat suuria ja myös yksilökohtaisia. Yleistys kuvaa kulttuurista pohjavirettä. Sen rinnalla - koska kontrolli ei ulotu kaikkialle - vallitsee suuremmissa kaupungeissa aivan vireitä alakulttuureita. Keittiön keskusteluihin kontrolli ei edelleenkään ulotu. Vapaata, järjestäytynyttä kansalaisyhteiskuntaa ei ole, mutta verkostoja on olemassa.
*****
Kuva: Jossakin Moskovasta itään (2017).
Venäjä ei ole mitenkään hyvin järjestäytynyt valtio. Vallan vertikaali on riippuvainen sen huipusta, jonka hallitsija on "capo di tutti capi". Nykyinen on muunnelma Venäjän hallinnon pitkästä traditiosta, jossa alemmat portaat siviilihallinnoista vankiloiden sosiaalisiin rakenteisiin noudattavat järjestystä, jossa jokainen voi ottaa asemaan kuuluvan osansa, mutta ei sen yli, eikä järjestelmään kuuluvia rajoja rikkoen. Siksi aktiivisuudesta ei seuraa palkkiota.
Irrationaalisuuteen kuuluu myös se, että yhtä aikaa voi vallita tiukka kontrolli, mutta koska venäläiset eivät ole kiinalaisia tai edusta luterilaista perintöä, voi meno samaan aikaan olla villiä ja vapaata.
Vapaus toimia törmää kuitenkin valtahierarkioihin, joiden haastamisesta koituu ongelmia. Lainsäädäntöä on tarkoituksellisesti laadittu yleistä kontrollia vahvistavaksi, jolloin lakeja voidaan käyttää milloin minkin tarkoitukseen: "huliganismin", "homopropagandan" tai muun asian kitkemiseksi.
Tällaisella lainsäädännöllä luodaan uhkaa ja vaikutetaan ihmisten sosiaalisiin suhteisiin (kansalaisten toisiaan kohtaan asettama sosiaalinen paine), vaikka määrällisesti tuomioita annettaisiin lähinnä sattumanvaraisesti ja esimerkkiä näyttäen. Oikeuslaitos toimii samalla logiikalla kuin valtio yleensä: vanhus voi siviiliasiassa hyvinkin saada oikeutta, mutta valtaetäisyyttä rikkovissa tapauksissa oikeus toteuttaa vallan politiikkaa.
Politiikan kenttä sotkeutuu kleptokraattiseen talousjärjestelmään, ja sen haastaminen on vaarallista. Siksi valtaosa pysyttäytyy tietoisesti sen ulkopuolella. Merkittävämmässä liiketoiminnassa ns. poliittinen selusta on hyvä varmistaa, vaikkapa ylimääräisten verotarkastusten välttämiseksi. Rikollisten pienyrityksiltä keräämät kolehdit ovat pääosin jääneet 1990-luvulle.
Silovikien johtamassa valtiossa normaalissa elämän arjessa vallitsee järjestys. Vanha anekdootti siitä, että "teimme kaikkemme ja yritimme parhaamme, mutta lopulta kävi, kuten meille aina käy", on kuitenkin yhä voimissaan. Kansan suussa se on tiivistynyt muotoon, että on olemassa "russkij variant".
*****
Venäjän presidentin hallinto toimii piilossa julkisuudelta ja vie viestejä haluamilleen tahoille. Diktaattori järjestää myös seremoniallisia menoja, jonne paikalle halutut kutsutaan. Tässä merkityksessä ei ole ihme, että esim. Venäjän muslimit pitävät maataan Kultaisen ordan jatkumona.
Valtaetäisyyden käsite kuvaa valtaa pitävien ja vallan kohteiden alamaisuussuhdetta sekä demokraattisten rakenteiden (kuten vapaiden vaalien tai kansalaisyhteiskunnan) puuttumista. Siihen liittyvä autoritäärinen tai jopa diktatuurinen kulttuuri koskee yhtä lailla kansan ja vallan suhdetta kuin pyramidin huippua ja sitä seuraavia vallankäytön tasoja. Olen ollut paikalla valtioduumassa, kun duuman varapuhemies otti käskyjä vastaan Kremlistä. Siinä tilanteessa ei ollut epäselvää, kumpi oli kenraali ja kumpi eversti (tämän voitte ymmärtää haluamallanne tavalla).
Mafiavaltion logiikkaan kuuluu hierarkian lisäksi käsitys palveluksista ja vastapalveluksista sekä (miehen) kunniasta. Pitkä lojaalisuus ja palvelukset vallan verkostolle kestää virheitä. Valtapyramidin huipulla toimivat tarvitsevat keskenään kilpailevia klaaneja, jotta toiminta pysyisi vireämpänä, mutta yhdenkään niistä ei sallita voimistuvan liikaa.
*****
Palaan lopuksi otsikon kysymykseen: voiko Venäjää ymmärtää järjellä. Vastaus on, että voi. Ja paremminkin: pitää. Samalla kuitenkin on itse hyväksyttävä, ettei Venäjä ole länsimaa, ja että sen sosiokulttuuriset rakenteet toimivat eri tavoin kuin meillä.
Venäjää on myös liki mahdotonta ymmärtää ilman venäjän kieltä, joka on avain kanssakäymiseen sen laajan valtaväestön kanssa, joka ei puhu englantia.
Kannattaa välttää toistamasta runoilija Fjodor Tjuttshevin mantraa Venäjästä, jonka voi ainoastaan tuntea, muttei järjellä ymmärtää. Tämä romantisoitu näkemys, josta venäläiset itsekin pitävät, nostaa helposti savuverhon todellisten tapahtumien eteen. Romantiikasta tulee hengen laiskuutta.
Kuva: Kohti Vladivostokia.